Etusivu » Blogi » Kyllä, olin tekemässä sovittuja avioliittoja

Kyllä, olin tekemässä sovittuja avioliittoja

17.4.2015
Maaret Kallio

Avainsanat:
, , ,

IMG_9402Viimeisen vuoden aikana ei ole voinut välttyä keskustelulta avioliitoista – kenelle ne kuuluvat ja kenelle eivät. Yksi lisä-ärsytys nousi tanskalaiseen formaattiin perustuvasta televisio-ohjelmasta, joka pyörähti käyntiin loppiaisena. Siis sovittuja avioliittoja, 2000-luvun Suomessa, hulluuden huippu!

Ja kyllä, minunkin ensimmäinen reaktioni oli ei. Siis EI, eikä mikään ihan pikkuinen ei. Ja kyllä, kävin ne samat kysymykset moneen kertaan läpi: halvennanko avioliittoa? Tehdäänkö avioliitosta vain viihdettä? Ja tärkeimpänä: Olenko rakkauden puolella vai sitä vastaan?

Mutta kuten jo tiedetään, käänsin takkini – ja onneksi käänsin. Sain keskustella epäilyksistäni ja ajatuksistani perusteellisesti tuotantotyönsä kaikella luottamuksella hoitaneen Shine Finlandin kanssa ja katsoa etukäteen tanskalaiset jaksot. Soitin tanskalaisille kollegoilleni, myös yhdelle ohjelmaan osallistuneelle, ja kuuntelin kokeneempia. Dokumentaarinen, kunnioittava, pohtiva, herkkä, asiatietoa jakava – olivat sanoja, joilla ohjelmaa minulle kuvailtiin. Ja ne olivat suurimmat syyt lähteä siihen mukaan.

Asiantuntijaryhmäämme kuului lisäkseni sydämellinen pastori Kari Kanala, viisas konkaripsykologi Kari Kiianmaa ja raikas folkloristi Mari Hatakka. Nelikkomme pohti tosissaan, lujasti järjellä ja sydämellä, toisilleen sopivia kumppanuksia yhdessä ja yksin sekä tutkimustuloksiin pohjaten. Lisäksemme mukaan tarvittiin hakijoita kunnioittava tuotantoporukka, joka kuunteli ajatuksiamme prosessin alusta loppuun saakka. Hakijoista pidettiin oikeasti huolta, kuvauksia ennen, niiden aikana ja kameroiden sammuttua. Eikä tietenkään vähäisimpänä: mukaan tarvittiin aikuisia, fiksuja ihmisiä, jotka kaipasivat elämänkumppania. Ja olivat vielä erityisen rohkeita tehdäkseen sen siten, että muutkin saisivat television kautta mahdollisuuden peilata omaa suhdettaan tai suhteettomuuttaan.

Mutta tärkeintä kaikessa oli rakkaus. Se, että meillä oli mahdollisuus olla pohtimassa kuuden ihmisen mahdollista elämänkumppanuutta ja suhteen rakentumisen aineksia. Sillä rakkauteen ei riitä pelkkä hyvin suunniteltu alku, vaan sitä on rakennettava joka päivä uudelleen ja uudelleen.

Eikä rakkaus rajoittunut vain upeaan kuusikkoomme. Televisio on yksi tapa välittää tietoa ja herättää keskustelua, sillä vain harva tulee pariterapiaan tai lukee parisuhdekirjoja. Keskustelua rakkaudesta on herännyt niin kotisohvilla oman kullan kainalossa, kuin tuotantoryhmäläisten yksityiselämässä ja julkisessa keskustelussa. Rakkaus ei jätä ketään kylmäksi, sen on virinnyt keskustelu osoittanut.

Eniten minua ovat ilahduttaneet monet muutkin takinkääntäjät. Suomessa on perinteisesti pitäydytty sanotuissa mielipiteissä vaikka väkisin, mutta nyt niitä on uskallettu myös muuttaa. Ohjelmaa katsoneet ovat rohjenneet kääntää kelkkansa ja sanoa, että koskettaa, puhututtaa ja pysäyttää. Ja miksei puhututtaisikin? Onhan rakkaus voima, jonka lähteille joka ikinen meistä elämässämme pyrkii. Ja samalla voima, joka ei ole yksinkertaista tai helppoa kenellekään meistä.

Ja palataksemme ytimen äärelle: parisuhteeseen. Miksei se voisi alkaa monin tavoin? Miten toisen onni olisi oman onnen uhka? Miksi ero olisi epäonnistuminen? Miksi järjellä ei saisi olla roolia tunneasiassakin? Miksei avioliitto voisi olla ihmisen näköinen, siis moninainen ja moniulotteinen?

Siispä: keskustelu jatkukoon. Kunhan olemme rakkauden puolella, emmekä sitä vastaan.