Etusivu » Blogi » Tunteeseen pysähtymällä voi vahvistaa mieltään ja hyvinvointiaan

Tunteeseen pysähtymällä voi vahvistaa mieltään ja hyvinvointiaan

 

Taito tuntea, tunnistaa ja säädellä tunteitaan on mielen- ja ihmissuhdetaitojen olennaisinta ydintä. Tunteiden säätely tarkoittaa sitä, että kykenee vahvistamaan tai rauhoittamaan mielessään viriäviä monenlaisia tunteita. Kyky säädellä tunteitaan lisää myös itseluottamusta: kun kokee voivansa vaikuttaa tunteeseensa, voi myös vankemmin luottaa itseensä. Silloin ei joudu tunteen vietäväksi, mutta ei myöskään pyri kontrolloimaan tai torjumaan niitä vimmaisesti.

Tunteiden torjuminen ja kieltäminen on tavallista, mutta toimii harmillisen huonosti. Tutkistusti tiedetään, että pyrkimys torjua tiettyjä tunteita ei tyynnytä, vaan jopa lisää torjutun tunteen voimakkuutta. Siksi on tärkeää osata olla epämukavissakin tunteissa, mutta säilyttäen kokemuksen siitä, että voi jotenkin säädellä ja vaikuttaa tunteen tuntemista ja siinä toimimista.

DSC_0885-2

Tätä varten kirjoitin jo Lujasti lempeä -kirjaani Tunnepysäkki-harjoitteen. Tunnepysäkkiä olen ohjannut satoja kertoja niin luennoillani, kursseillani kuin kotonakin omien lasten kanssa. Harjoitus on ollut hyvin pidetty ja sen on koettu luovan sallivaa tilaa kaikenlaisille tunteille oman mielen sisällä.

Tunnepysäkki koostuu kolmen kärjestä, jotka auttavat tunnistamaan, sietämään ja säätelemään tunnetta. Ensin on tärkeintä tunnistaa mielessä oleva päällimmäisin tunne etsien sille nimi. Toiseksi tunnustellaan tunteen voimakkuutta asteikolla 0-10. Kolmanneksi pysähdytään vielä kehotuntemuksen äärelle.

Tunnepysäkki on tietoista läsnäoloa ja tunnesäätelytaitoja vahvistava mielen harjoitus. Harjoituksen tavoitteena on tulla tietoisemmaksi tämän hetkisestä tunnetilasta, sen voimakkuudesta ja kehollisesta tuntemuksesta. Harjoituksen toistaminen vahvistaa kykyä ymmärtää ja olla läsnä monenlaisia tunnetiloissa säntäämättä toimimaan tai torjumaan niitä. Harjoitus kestää 9 minuuttia.

Tunteita on helpompi sietää ja ihmetellä, kun huomaa niiden virtaavan luonteen. Tutkistusti tiedetään, että tunteen hyväksyvä huomiointi vahvistaa myönteisten tunteiden kokemista ja hellittää kielteiseski koetun tunteen voimaa. Tunnepysäkillä voit harjoittaa hyväksyvää läsnäoloa kulloisessakin tunteessasi.

Tunnepysäkille ja muihin maksuttomiin Mielentila-harjoituksiin pääset täältä. Eniten hyödyt harjoituksesta, kun maltat tehdä sen säännöllisesti vaikka työmatkalla bussissa, illalla unta odotellessa, lounastauolla tai ennen sängystä nousua aamulla.

Vain teot ratkaisevat. Valitse siis pysähtymisen tunteittesi äärelle jo tänään.