Etusivu » Blogi » Viisivuotiaan päivä maailman toisella laidalla on ladattu toisenlaisin toivein

Viisivuotiaan päivä maailman toisella laidalla on ladattu toisenlaisin toivein

Palasin Suomeen viikko sitten, mutta mieleni on yhä visusti maailmalla. Se harhailee edelleen 8000 kilometrin päässä Kambodzassa, kehitysmaassa Thaimaan ja Vietnamin välissä. Karkailee maaseudun pikkuisten luokse, joiden viikko on jälleen valjennut hyvin erilaisena kuin meillä täällä Suomessa.

DSC_1604

Tein matkaa Suomen World Visionin lähettiläänä perehtyäkseni heikoimmassa asemassa olevien lasten elämään ja vasta alkaneeseen Santukin kehitysohjelmaan. Vaikka Kambodza on suomalaisesta hyvinvoinnista hyvin kaukana, ovat sen lapset kovin tutun oloisia. Lapsi kun on lapsi, meillä ja maailmalla. Paikallisten lasten kanssa ollessani sydäntä rutistivat omien tai läheisten lasten ikäiset pienet samoine eleineen, ilmeineen ja tarpeineen.

Ja samalla niin erilaisine toiveineen. Sitä, mitä me emme osaa lapsen osaksi edes kuvitella, on arkipäivää viisivuotiaan elämässä Kambodzassa.

Kambodzalaisista lapsista 41 prosenttia kärsii kroonisen aliravitsemuksen seurauksista. Puhdas vesi ja vessojen puute aiheuttavat ja ylläpitävät moninaisia terveydellisiä ongelmia. Huoli nousee ennen kaikkea lastensuojelullisista seikoista, sillä joka toinen lapsista on kokenut fyysistä väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Yksi kaltoinkohtelun muoto on jatkuva yksin olo. Moni pikkuisista pärjää omillaan tai toisten lasten hatarassa turvassa. Aikuisten läsnäolo loistaa lähinnä poissa olollaan päivin, illoin ja öin. Se altistaa lapset yhä suuremmille vaaroille, kuten lapsityön piiriin tai seksibisneksen uhreiksi.

DSC_1703

Lapsia huterissa taloissa, kouluissa ja World Visionin kehittämissä lastenkerhoissa kohdatessani pahinta teki oikeastaan se, mitä en nähnyt: riittävää määrää aikuisia, hellää huolenpitoa, lämmintä vuorovaikutusta tai terveellä tavalla kiukuttelevia pikkuisia. Muistoni täyttyvät liikaa aikuisen nälkäisistä lapsista, jotka tulevat liian nopeasti ja liian lähelle. Tekohymyistä, jotka on luotu vain aikuista palvelemaan. Ja niistä pienistä, joiden lasittuneeseen katseeseen hymy ei tahtonut nousta ollenkaan.

DSC_1799

Omaa mieltä oli pidettävä koko ajan tietoisesti hereillä. En halunnut tuudittautua heppoisiin ja lähinnä itseä lohduttaviin valheisiin tai suoda turtumukselle hetkenkään valtaa. Miten viisivuotias pärjäisi täälläkään vailla aikuisen turvaa, lohtua ja aikaa, jos ei Suomessakaan? Miten lapselle voisi ruuaksi riittää täälläkään pelkkä riisi, jos ei se riittäisi Suomessakaan? Kuka tyynnyttää lasta uneen, opettaa lukemaan, suojaa oikeuksia ja ylläpitää turvaa, jos ei aikuinen?

DSC_1559

Vaikeinta minusta ei kuitenkaan ollut paikan päällä oleminen, vaan sieltä lähteminen. Matkani lopussa autoon, lentokoneeseen ja viimein omaan kotiin astuessani kahden maailman erilaisuus litisti mielen väistämättä ahtaalle. Miten meille on sattunut tämä onni? Ja miten tämän hyvinvoinnin keskellä voisi ymmärtää ja muistaa maailman aivan toisenlaisen laidan?

Onneksi vahvemmilla olevat voivat aina auttaa. On pieni teko edes kirjoittaa maailman toisesta laidasta ja kertoa kambodzalaisten lasten hyvin erilaisesta elämästä. Sen pienistä viisivuotiaista, joiden kaipuu sylin turvaan on silti tismalleen samanlainen kuin täälläkin.

DSC_1500Kummina voit auttaa pienelläkin summalla kuussa. Kummius on pieni vaiva, mutta suuri tuki sekä paikalliselle lapselle että häntä ympäröivälle yhteisölle. Apu menee perille.

***

Kuvat: Maaret Kallio, lukuunottamatta toiseksi viimeistä kuvaa, jonka on ottanut Lähiömutsi-blogia kirjoittava Hanne Valtari. Kuvien ottamisessa olen kunnioittanut Suomen World Visionin lastensuojelullisia ohjeita ja saatuja kuvauslupia.