Etusivu » Blogi » Teinin huoneesta kantautuva raivokas hevi voi olla tärkeä tuki mielelle – Musiikkia pitäisi käyttää enemmän mielen säätelemisen apuna

Teinin huoneesta kantautuva raivokas hevi voi olla tärkeä tuki mielelle – Musiikkia pitäisi käyttää enemmän mielen säätelemisen apuna

DSC_3839-2

Vastaanotollani on vieraillut melkoinen tähtikaarti:
Anna Puu, PMMP, Jenni Vartiainen, Mikko Kuustonen, Suvi Teräsniska, Haloo Helsinki ja Apulanta.

Ja liuta vieläkin tunnetumpia nimiä, kuten Adele, Sting ja Mozart.

Eikä tietenkään asiakkaina (silloinhan suuni olisi tiukasti kiinni), vaan kappaleina, sävelinä ja laulun säkeinä. Musiikilla, joka on toiminut surujen silittäjänä, tuskan laannuttajana, myötätunnon lohtuna ja voiman antajana.

Suurin osa meistä käyttää musiikkia tunteittensa säätelemiseen, eli pyrkien vaikuttamaan musiikilla tunteiden syntyyn ja niiden voimakkuuteen. Joku laittaa siivouksen siviittäjäksi menevää jytää, toinen virittää tunnelmalliset jazzit illalliselle tai valitsee kevyttä poppia juhliin valmistautuessaan. Erityisen tärkeä paikka musiikilla on tukalien tunteiden sietämisessä. Silloin musiikki voi auttaa kulkemaan kohti surua, sietämään puristavaa tuskaa tai tyynnyttämään hätääntyvää mieltä.

Parhaimmillaan musiikki voi toimia kanssakulkijana, joka ymmärtää, tukee, myötäelää ja säätelee tunteiden voimakasta maailmaa.

Musiikki on ollut itsellenikin lapsesta saakka keskeinen mielen tukija. Asetun pianon ääreen edelleen usein silloin, kun pelkät sanat eivät tahdo tavoittaa mielen murheita. Tai silloin, kun juhlat ovat ylimmillään ja ympärillä liuta ystäviä laulamassa.

Ei kuitenkaan tarvitse osata tuottaa musiikkia voidakseen hyötyä sen lukemattomista vaikutuksista. Musiikista voi hyötyä myös pelkästään kuuntelijana. Itsekin kuuntelen erilaisia musiikkilistoja erilaisiin tilanteissa: Surulistaa mielen painaessa, Kirjoitusmusiikkia (eli klassista) tekstin työstämiseen keskittyessäni ja aivan toisenlaisia rytmejä juoksulenkkien kirittäjinä.

Siksi tartuin tällä kertaa Lujasti lempeä -tekstissäni musiikkiin mielen tukijana. Tekstiä varten haastattelin viisasta traumapsykoterapeutti, musiikkiterapeutti Marko Punkasta, joka korosti erityisesti sitä, miten voisimme enemmän tietoisesti käyttää musiikkia apunamme monenlaisissa tilanteissa.

Ota siis hetki ja lue uusin Lujasti lempeä -tekstini musiikin ihmeellisestä maailmasta. Teksti löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Voit seurata blogiani Helsingin Sanomien verkkosivuilta tai blogin Facebook-sivujen kautta.