Kiinnitämme helposti huomion kaikkeen negatiiviseen ja pahaan, vaikka ympärillämme on lukemattomasti hyvää
Koirallani on valloittava tapa. Hän etsii aina lattialäntin, johon aurinko porottaa parhaiten. Vaikka talossa tai pihalla olisi kuinka pimeää tahansa, hän kuljeskelee ympäriinsä, kunnes löytää valoisan kaistaleen, johon asettuu leppoisasti köllimään. 
Taito olisi usein tarpeen meille ihmisillekin. Joka päivä meitä ympäröi valtava määrä hyvää, mutta katseemme tahtoo siirtyä hankalan puolelle. Illan hämärtyessä monen mielen täyttävät murheet ja valituksen aiheet, vaikka olisi tärkeää palata myös päivän aikana koettuun hyvään. Puolisoa, lapsia, itseään ja elämääkin tulee usein katsottua liian kriittisin silmin. Mitä voisi olla paremmin? Mitä heistä puuttuu?
Vaikka voisi myös kysyä:
Mikä on jo hyvin? Mitä kaikkea heissä, minussa ja elämässä on vahvasti valon puolella?
Valtavan usein havahdumme kokemallemme hyvälle vasta sitten, kun menetämme sen. Ja se on tuskallisen myöhään.
Myönteisyys ja hyvään kohti katsominen ovat hyvin tärkeitä mielentaitoja, joita voi vahvistaa läpi elämän.
Yksi ehto sille kuitenkin on. Myönteisyyttä ei koskaan saa pakottaa tai väkisin vääntää. Aito myönteisyys ei kaihda vaikeutta, kipuja tai kielteisiä seikkoja. Se syntyy ennemminkin havahtumisesta siihen, mikä kaikki on jo hyvin. Juuri nyt, tässä ja tänään.
Siitä tämän viikon Lujasti lempeä -tekstini, jonka löytyy tämän linkin takaa.
Mihin kaikkeen hyvään ja valoisaan sinä voisit tänään huomiosi laskea? Itsessäsi, lähelläsi olevissa ihmisissä ja elämäsi tässä hetkessä?
