Etusivu » Blogi » #Mielitekoja 6/52: Liiku mieli hyväksi

#Mielitekoja 6/52: Liiku mieli hyväksi

Mieli matalalla? Stressin kuristavuutta? Ahdistuksen tukaluutta? Uupumuksen tuntemuksia? Masennuksen aaltoja? Tai vain toivetta hyvän mielen vahvistamisesta? Oli tilanne miltei mikä tahansa, mieltä voi liikuttaa paremmaksi. Liikkumisen tiedetään vaikuttavan myönteisesti mieleen ja luonnossa samoilun vielä vahvistavan tulosta.

 

Aikuisväestöstä 15–20 prosentilla esiintyy joitakin masennus- ja ahdistusoireita ja noin 10 prosentilla varsinaista hoidon tarvetta. Liikunta on mielen hoito- ja hyvinvointikeino, jolla voi lääkitä myös itse itseään. Säännöllisen liikunnan tiedetään lieventävän masennuksen oireita ja kohottavan mielialaa. Myös ahdistuneisuuteen liikkuminen auttaa mieltä rauhoittaen ja tasaten etenkin niillä, joilla liikkuminen on aiemmin ollut vähäisempää. Liikkumisella saattaa olla jopa masennusta ehkäiseviä vaikutuksia.

Liikunta on virkistyskeino, jota voidaan suositella sekä mielen ongelmien kanssa painivalle että hyvinvoivaa mieltä ylläpitävälle. Liikunta kehittää sekä kehon että mielen vastustuskykyä, jolloin hankalien aikojen ja olosuhteiden kestäminen voi vahvistua. Usein liikuntahetki kannattaa linkittää ystäviin ja tuttuihin. Kun kävelystä on sovittu naapurin kanssa, on lenkistä luistaminen vetämättömyyden hetkellä vaikeampaa.

Hyvää tekevä liikunta kuuntelee sekä mieltä että kehoa. Väkisin itsensä liikuttaminen tai pakonomainen urheileminen eivät kunnioita mielen ja kehon vointia. Vaikka ponteva polkaisu liikkeelle lähtöön usein tarvitaan, ei pakottaminen tuota mitään hyvää. Olennaista onkin kuulostella, mistä mieli hyötyisi juuri tänään? Olisiko siis aika leppoisalle kävelylle, samoilulle metsässä, hiljentyvälle joogalle, napakalle juoksulenkille, jytyjumpalle vai hissuttelevalle hiihtolenkille?

#Mielitekoja on vuoden mittainen projekti, jonka aikana julkaisen vuoden jokaisena viikkona yhden ajatuksen tai teon, jolla voi vaikuttaa vahvistavasti omaan mieleen.