Mielitekoja 11/52: Nosta katse maailmalle

15.3.2019
Maaret Kallio

Avainsanat:
, , ,

Maailma on lapselle moninainen paikka, eikä aina kovin turvallinenkaan. Sitä on joskus vaikea muistaa Suomessa ja meidän yhteiskuntamme vauraassa tilanteessa.
Lapsi on kuitenkin aina lapsi, kaikkialla maailmassa. Silti monet pienet maailmalla elävät jatkuvan uhan alla, nälässä ja vaarassa, vailla turvallista aikuista. On tärkeää muistaa ja tietoisesti muistuttaa monenlaisista maailmoista oman mielen ja elämäntilanteen ulkopuolella. Siksikin aion tänä iltana istahtaa perheen kera television eteen tärkeän asian äärelle. Kanavaksi MTV3, kello 20.00.

Kuva on omalta Unicefin kyydissä tekemältäni matkalta Mosambikiin tammikuussa 2017. Lasten elinolot, ilmeet ja tarpeet jättivät sydämeeni vahvan jäljen. Unicefin kattava ja merkittävä työ maailman lasten eduksi on pysäyttävää ja ensiarvoisen tärkeää.
Olisitko sinäkin osaltasi sitä tukemassa?

Maaret-Kallio-2017-4-Mosambik.jpg

#UNICEF #JokaiselleLapselle #maailmanlapset #sinuatarvitaan @SuomenUnicef

#Mielitekoja on vuoden mittainen projekti, jonka aikana julkaisen vuoden jokaisena viikkona yhden ajatuksen tai teon, jolla voi vaikuttaa vahvistavasti omaan mieleen.