#Mielitekoja 37/52: Milloin viimeksi kysyit, mitä kuuluu?

Tämän viikon kolumnini käsitteli itsemurhia sekä syviä yksinäisyyden, tuskan ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Eräs äiti kommentoi kolumnini alle Helsingin Sanomissa näin:

Kiitos Maaret Kallio päivän tärkeimmän aiheen avaamisesta keskusteluun. 

Jokainen voi auttaa muita. Mielen epätoivossa tärkeätä on kuunnella ja ymmärtää – ja luoda uskoa siihen, että huomenna saattaa tapahtua jotain elämisen arvoista. 

Oma tyttäreni on yrittänyt itsemurhaa kaksi kertaa. Kummallakin kerralla hänet pelasti se, että joku kuunteli. Ensimmäinen yritys ehkäistiin jo ennen lääkkeiden ottamista, kun koulukaveri kertoi kuulemastaan epätoivosta opettajalle. Jäähyväiskirje läheisille oli jo jätetty. Vuoden sairaalajakson jälkeen toinen yritys onnistui melkein. Jokin sai tyttären lääkkeiden oton jälkeen sittenkin kertomaan vanhemmille, että nyt hän on lähdössä pois. Ehdimme sairaalaan ajoissa. 

Liian moni on ilman kuuntelijaa. ”Mitä sinulle kuuluu” on ihan hyvä aloitus. Sen jälkeen keskity toiseen – keskity siihen, mistä puhutaan. Kun puhutaan mielen epätoivosta, ei siirretä keskustelua onnellisuustilastoihin, ei jonkun muun somaattiseen parantumattomaan sairauteen. Ole läsnä ja kuuntele, tänään, huomenna. 

Kukaan meistä ei voi estää toista toteuttamasta päätöstään, jos se on vakaa. Elämä on kuitenkin yleensä vähemmän vakaata. Ollaan jokainen toinen toistemme tukena.

Tämän viikon #mieliteko on tämän äidin viisaissa sanoissa. Kysy mitä kuuluu ja ennen kaikkea malta kuunnella vastaus.