Sisaruussuhde voi olla elämän pisin ja läheisin, muttei kestä mitä tahansa

Minulla on kolme sisarusta: Isoveljeni Jarno, pikkuveljeni Aku ja pikkusiskoni Monica. 

❤️ Joka ikinen heistä on minulle superrakas ja olemme vuosien aikana onnistuneet säilyttämään läheiset välit, vaikka toki elämässä on ollut erilaisia vaiheita. Aika näyttää, miten elämä yhdessä sisaruksina jatkuu: millaisia suruja tulemme vielä jakamaan, mitä perinnönjako vielä joskus nostaa pintaan, mitä yllätyksiä elämä tuo ja miten osaamme säilyä toistemme rinnalla reilusti ja aidosti. 

Olen syvästi kiitollinen jokaisesta heistä. 

✨ Tämän viikon HS-kolumnini tahdoin tehdä sisaruussuhteista, jotka kiinnostavat minua sekä yksityiselämän puolella siskona ja kahden lapsen äitinä, mutta myös ammatillisesti psykoterapeuttina. 

Sisaruussuhteet nousevat usein keskusteluihin myös psykoterapiassa. Joku kaipaa sisarustaan, jonka menetti sairaudelle jo varhain. Toinen lähentyy sisaruksensa kanssa vasta aikuisiällä. Osa kokee pistävää surua katkenneista väleistä. Jollekin sisarus on ollut tärkein tuki kaikista. 

?Joku tuntee kipeästi epäreiluutta sisarustensa kanssa, jos vanhemmilla on ollut selkeitä suosikki- ja mustalammaslapsiaan tai jonkun tekemistä, osaamista tai piirteitä on epätasa-arvoisesti nostettu. Jakamattomat ja käsittelemättömät lapsuusajan perhekuviot voivat myrkyttää vielä aikuisten sisarustenkin suhteita, mutta toisaalta niitä on myös aina mahdollisuus yrittää korjata.

Saman perheen lasten kokemukset vanhemmista ja koetusta perhe-elämästä voivat olla yllättävänkin erilaisia. Siksi olisi tärkeää voida keskustella avoimesti sisarustensa kanssa perhekokemuksista, muistellen ja täydentäen toisten muistoja, kuunnellen tarkasti ja kunnioittavasti. 

❤️ Sisaruussuhde voi olla elämän pisin ihmissuhde. 

Parhaimmillaan se on suuri ilo ja turva elämässä. Vaikkei sisarusten turva koske meistä suinkaan kaikkia, voi sielunsiskoja ja -veljiä löytää läpi elämän.

Lue sisaruussuhteita kertova Helsingin Sanomien kolumnini täältä.