Etusivu » julkisuus

9.10.2020

Maaret Kallio

Blogi

Aikaamme leimaa kiinnostavuuden paine, ja siinä piilee vaara – Rohkeus on eri asia kuin rajaton avoimuus

Pysähdyn tänään HS-kolumnissani aiheeseen, joka somen käyttäjää mitä todennäköisemmin puhuttelee. Moni käyttää viikostaan lukemattomia tunteja somessa sekä seuraajana että sisältöä tuottavana.⁠⁠Mutta kuinka usein pysähdyt pohtimaan siellä eläviä ilmiöitä ja niiden vaikutusta omaan mieleesi ja hyvinvointiisi?⁠⁠ Ihmisen kehittyminen tapahtuu usein heiluriliikkeen avulla. Siinä missä ennen ollaan oltu liiankin tiukassa puhumisen ja avoimuuden kulttuurissa, haetaan nyt monella […]

31.10.2015

Maaret Kallio

Blogi

Mitä Sinulle jää käteen Ensitreffeistä?

Tänä iltana Ensitreffit alttarilla -ohjelman toinen kausi saapuu päätökseensä. Kuka saa ja kenet? kulkee katsojan mielessä. Mitä sinä sait? liikkuu minun mielessäni. Sanomattakin oli selvää, että toisesta kaudesta tuli täysin erilainen kuin ensimmäisestä. Uudet ihmiset, uudet tarinat ja uudet historiat. Samanaikaisesti oli apuna ensimmäisestä kaudesta saatu tieto, mutta yhtä lailla tuplaantunut toiseen kauteen liittyvä odotuspaine. Yksikään hakija, osallistujista […]